lauantai 15. helmikuuta 2014

Toiminta ilmaisee tärkeysjärjestyksen

Haluan palata viime kesään kuvien kera. Tuo kesä oli ehdottomasti parhain kesä tähän mennessä. Kaikista tilaisuuksista en tosin kuvia saanu, mutta viime kesä on kyllä ikimuistoinen. Kauhee ikävä kesää tuli, mutta minkäs teet näin keskellä talvea.. :D




 Veneily merellä sopii mulle. Se on jotain aivan ihanaa, kun saa vain lekotella veneen kanella, kuvata maisemia ja samalla nauttia leppoisesta tuulenvireestä, ehkä myöskin pujottaa jalat laitojen välistä, kun veneen keula halkoo vettä. Paljon tällä reissulla näin ja koin. 










Maisemakuvaus on yksi mun intohimoista. Siinä mieli lepää ja rauhottuu. Juurikin ilta-auringon viime säteet vetää hiljaiseksi ja jää vain pakosta tuijottamaan taivaanrantaa, jonne aurinko luo kultaiset säteensä. Sumu peittää pellot ja kukat ovat sulkeneet jo lehtensä. Tällaisessa maisemassa voisin melkein elää koko elämäni. Se vaan on jotain niin kaunista..





Ratsastusleirillä saa kaikki arjen paineet jättää taakse, ja keskittyä vain hevosten ja uusien kavereiden kanssa olemiseen. Herkutella karkeilla, sipseillä ja mikä parhainta, suklaalla. Hevosia hoidetaan sydämensä pohjasta ja kun selkään pääsee vihdoinkin, pamppailee sydän rinnassa hurjasti. On se niin jännää olla uudessa paikassa uusien ihmis- ja hevosystävien kanssa. Kun leiri on edennyt muutaman päivän, kaikki on jo ihan tuttua ja tietää jo, minkä hevosen tunnille välttämättä haluaisi. Ja kun leirin viimeinen päivä koittaa, on tunnelma niin haikea. Viimeiset hyvästit hevosille, ja ehkä ystävillekkin.. 

6 kommenttia:

  1. Upea blogi. Siellähän vilahtelee tuttuja keloja ja muita maisemia :) Hienoa, jatka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia tätsy. ;) Tulijärvi ja ne muut oli kyl hienoja paikkoja!

      Poista
  2. aivanrakas blogi<3!

    VastaaPoista
  3. Hienoa että olet alkanut pitämään blogia. Hyvin kuvailet ajatuksiasi ja asioitasi sanoiksi.

    Ja tämä valokuvaus. Hyvin kuvaat monenlaista ja erilaisista kuvakulmista. Sulla on taitoa. Ja nyt sitten näen niitä ottamiasi kuvia. Muistat varmaan kun sovittiin että näytät niitä joskus. Ja sitten se jäi. Niinkuin tiedät. Voihan hyvin.-Pekka-

    VastaaPoista